Mikä on elämän tarkoitus?

Kaiken päivittäisen kysymisen päälle voimme heittää sen kaikkein pulmallisimman:
Mitä me teemme täällä? Mikä tän jutun nimi onkaan, syvimmillään? Selviääkö se kuoleman jälkeen, vai ehkä seuraavassa elämässä?

Tässä sitä mieli alkaakin kelaamaan ja kehittämään jos jonkinlaista ajatuskuviota ja unelmaa…kunnes jutut alkaa masentaa ja toivottomuuden hiki nousee pintaan.
Useimmat meistä eivät edes jaksa kelata elämän syvimpiä tarkoituksia. Riittää kun selviää päivän paineista ja ehkä vielä rahan puutteesta. No, ei rikkaillakaan aina helppoa ole heidän elämänsä tarkoituksella. Mihin sitä laittais kaiken rahan tuomaan korkoa ja mikä kodinturva pitää köyhälistön kaukana?
Voi voi, ongelmatko ja kriisitkö ne ovat ne elämän syvimmät ihmeet?

Vaikka joskus ajattelemmekin elämän yhtäjaksoisena ajanvyörymänä kehdosta hautaan, todellisuudessa se on kaikkea muuta. Elämä on miljardeja kerrottuna miljardeja muuttuvia sykäyksiä, joissa me ihmispoloiset pomppuilemme kuin ellun kanat, ilman jäsentävää tietoisuutta kokonaisuudesta…vaikka joskus ehkä näin ajattelemmekin.
Mielemme on yleensä aina jälkijunassa tajutessaan erilaisten tapahtumien yhteenliittymien salaisuudet. Tämä siksi, koska ajatuksemme eivät todellisuudessa pysty tiedostamaan absoluuttista tätä hetkeä.

Vaikka aivomme ovatkin supertietokoneen veroiset tiedon prosessoinniltaan, ne eivät pysty tyhjentävästi selkeyttämään kielellisen tajuntamme hitautta, eikä informaation liikkeen aiheuttamien aivojen synapsien ajan tarvetta. Tajuammekin todellisuutta sekunnin murto-osasen jälkijunassa.
Emme siis koe elämää koskaan tässä ja nyt.
Elämme todellakin joka hetki silmänräpäyksellisen menneessä.

Yllä kirjoittamani ei itsessään merkitse mitään elämän tarkoituksen löytämiselle, mutta se kuvaa kuitenkin tämän hetken todellisuuttamme, jonka syvintä olemusta emme siis pysty tiedostamaan. Muistathan sen silmänräpäyksen, josta hetki sitten kirjoitin.

Elämä on jatkuvaa muutosta. Tästä useimmat meistä ovat samaa mieltä, eikö vain?
Ehkä elämän tarkoitus on juuri muutoksessa mukana pysyminen.

Elämä on jatkuvaa vanhenemista, vaikka ollessamme nuoria, emme siitä paljoakaan perusta. Vanhentuessamme alamme tuntemaan jos jonkinlaista kolotusta ja juttu alkaa selkenemään…elämä on kulkemista kohti kitumista, ainakin keholle.
Elämän tarkoitus ihmisellä on siis kehollisessa mielessä ajatellen kuin kaikella luonnon luomalla. Juurtua maahan, kukkia ja kuihtua. Tämä kuulostaa aika lohdulliselta. Olemmehan silloin samassa veneessä koko Suomen kauniin luonnon kanssa.

Entäs se elämän henkinen puoli? Biologiaa suurempi osanen meistä.
Ennen kuin alan kirjoittamaan henkisyydestä, luen tuon aikaisemmin kirjoittamani. Teetkö samoin? Muistin virkistämiseksi.

Henkinen kasvu, spirituaalinen puoli meistä kasvaa todellakin sen mukaan, kuinka paljon muistamme olla tässä hetkessä kaikkien päässä pyörivien ajatustemme keskellä. Elämän tarkoitus on siis olla tiedostava. Kaikessa muuttuvassa fyysisessä ja psyykkisessä, mielen ja kehon liikkeessä, olla muistava.
Ehkä juuri kaikenlainen henkinen hölönpölötys ja riitit on keksitty juuri tämän takia. Tämän hetken sisäinen tarkkaaminen kun on kaikkein yksinkertaisinta tekemistä, mitä maailmasta löytyy.
Siihen ei tarvita diplomeja, ei mindfulness-kursseja, ei tantraryhmiä, ei edes meditaatiotekniikoita, koska kun muistat jollakin tavoin että muistat, se riittää.

Mutta siinäpä se ongelma onkin. Mielemme tarvitsee jos jonkinlaista virikettä, jotta pysyisimme hereillä. Buddha tajusi tämän, kuten monet muutkin tietoisuuden mestarit. Mutta hei, nyt kun tiedämme elämän tarkoituksen, voimmekin rentoutua ja ottaa lungisti…koska..

Elämä ei karkaa mihinkään, vaan se on aina läsnä.
Siksi, hyvä lukija, viimeiset sanani tähän kirjoitukseeni, jonka kirjoitin ex tempore, on että…
Elämällä ei ole tarkoitusta silloin, kun olemme läsnä tässä ihmis-hetkessämme.
Silmänräpäyksellisen jälkijunassa, universumin tikittäessä ajattomuuden nyt-olossa.
Anup Henrikki