Vaikka tämä artikkelini perustuukin todellisiin historiallisiin tapahtumiin, se on ensisijaisesti tämänhetkisten ajatuksieni vapaata virtausta, ei tiukasti yhteen sommittua analyysiä, vaan omaani ja toivottavasti myös lukijan ajatuksia inspiroivaa tutkielmaa. Lisää toki halutessasi myös oma näkemyksesi kommenttina.
Tutkiessani ihmiskunnan aikajanaa viimeisten 2500 ajalta, mietin että onko mitään muuttunut? Ajattelemme olevamme kehittyneempiä kuin menneet sukupolvet, mutta seksuaaliset viettimme ovat samat. Mietimme ehkä monimutkaisempia asioita, mutta mielemme prosessointi kaikkine sekamelskoineen on ajatonta. Ei ihme että Buddha kehitti mindfulness-prosessin jo aikoja ennen ajanlaskumme alkua. Hänen tarkoituksensa oli se, että oppilaat ymmärtäisivät linkin ajatusten ja tunteiden välillä. Hän ei tietenkään voinut kuvitella että siitä tulisi tuhansia vuosia myöhemmin modernin ajan “jokamiehen” tietoisuustaitoisuus. Olemmeko jopa enemmän “pihalla” omissa tajunnoissamme kuin esivanhempamme?
Ihmisiä on nykyään tietysti moninkertainen määrä verrattuna Buddhan aikoihin, joten seksi lisääntymisen välineenä on varmaankin ollut ihmiskunnalle tärkeä.
Vuosisatojen myötä uskontojen edustajat saarnasivat seksuaalisuuden pahuudesta ja selibaatin hyvyydestä. Ehkä tämä oli heille vain oman selibaattinsa ja nautinnon kielteisyyden oikeuttamista. Tällä tavoin voimme manipuloida ympäristöämme ja syyllistämme kiertoteitse “lihan heikkouteen taipuvaisia kanssaihmisiä”…
Buddhalaisuus, Kristinusko, Taolaisuus, Zen-Buddhalaisuus, Tantrisuus
Jopa Buddha kielsi aluksi naisilta oikeuden oppilaana olemiseen, koska ymmärsi miehen mielen ailahtelevaisuuden naisen läsnä ollessa. Buddhalaisuus onkin uskontona säilynyt hyvin, koska siinä on paljon riittejä ja askeleita henkisen polun kulkijalle. Mieli pysyy siis kiireisenä, eikä munkkimiehen ajatukset kulje harhapoluille.
Jeesus vuorostaan hyväksyi naiset oppilaikseen, vaikka valitsikin 12 apostolikseen vain miehiä. Ehkä syy tähän oli maskuliininen juutalainen yhteiskunta, jossa naisilla ei ollut paljoakaan sanansijaa saarnaajana.
Yhtälönä voimme ajatella että valtiolliseksi muuttunut kristinuskon aate n. 300 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen ylivaltiudessaan myös valitsi raamattuun vain valtaa tukevia tekstejä. Olihan Rooman valtakunnan keisari myös nuoren uskonnon päämies eli paavi. Esimerkkinä manipulatiivisestä oppineitten asenteesta voimme kysyä, että miksi Jumala käsitetään viisaana miessymbolina? Tarkkaan katsoessamme hän on nähtävissä naisen nalkuttavana karikatyyrinä, jonka luonteenpiirteet ilmeisesti joku miespappi loi yksinäisyyden luostarin kammiossaan.
Buddhan oppi levisi hänen kuolemansa jälkeen Kiinaan muuttuen Tao’ksi ja joitakin vuosisatoja myöhemmin Japaniin (Zen). Juuri miehet olivat tämänkin tiedon sanansaattajia.
Alunperin Intiasta kotoisin ollut, kuitenkin Kiinassa vaikuttanut Boddhidharma n. 400-luvulla antoi oppilailleen uuden meditaatiotekniikan; valaistumisen ilman vuosikausia kestäviä harjoituksia ja mantrojen toistoa, jossa Buddhan pitkä ja monimutkainen Dharma-oppi lyhenikin tämän hetken suoraan transformaatioon. “Transmission of the lamp” on yksi meditaatiokirjallisuuden helmiä. Boddhidharman ymmärretään luoneen siemenet Zen-filosofiaan asuessaan Kiinassa paljon ennen kuin se saapui toisten myötä virallisesti Japaniin. Hänet käsitetään myös Shaolin-Kung Fu’n luojaksi.
Naisilla ei ollut osaa, ei arpaa Buddhalaisuuden kehityksessä, kuten ei muissakaan uskonnoissa. Kristinuskossa heidän roolinsa oli se piinapenkissä istuvan syntisen kuuntelijan. Uskonnoista vapautumisemme on suorassa yhteydessä naisten lisääntyvään itsemääräämisoikeuteen ja sananvapauteen. Demokratia on Henkisen Kasvun edellytys.
Massoista puheenollen: Onkin arvioitu että ajanlaskun alussa Kiinassa oli jo satojatuhansia Buddhalaisia munkkeja, kuuntelemassa ja lukemassa mies-oppineitten heille laatimia Buddhan opin askeleita. Kiinan feodaalisessa yhteiskunnassa Intian Buddhalaisuus sai yksinkertaisemman muodon Taolaisuudessa.
Buddhalaisuudesta erkani myös Tantra, joka kehittyi erilaisten sisäisten ja ulkoisten aistimuksien koekentiksi. Tässä naisillakin oli tilaa, koska Tantran alkutaipaleella sen meditatiivisen sensuaalisuuden kokemiseen tarvitaan 2 ihmistä. Länsimainen Tantra on muuttunut paljonkin alkuperäisestä, riippuen tietysti opettajansa aitoudesta.
Lännen oltua Kristinuskon seksuaalisuusvastaisessa ilmapiirissä 2000 vuoden ajan, Tantran opetus on saanut enemmänkin vaikutteita seksuaalisesta vapautumisesta, sisäisen meditaatioon perustuvan polariteetti-eroottisuuden jäädessä sivusijalle.
Uskonnot ovat vaikuttaneet kielteisesti ihmiskunnan seksuaalisuuden ja henkisyyden tasapainoiseen kehittymiseen.
Niitten perustajia olivat valtaa haalivat miesjärjestöt, jotka karismaattisten henkilöitten (esim. Jeesus)kuoltua kehittivät riittejä, joista, tarpeeksi kannatusta saatuaan, kehittyi kansakuntia manipuloivia uskontoja. Uskontojen tarkoitus oli pitää tavallista kansaa tietämättömyydessä ja herran nuhteessa. Vasta muutaman viime sukupolven aikana olemme tieteen tuella tulleet yhteiskunnalliseen tajuntaan, jossa todellisuus voidaan erottaa uskomuksien vyyhdeistä.
Voimmekin kysyä nyt, että mitä henkinen kasvu onkaan?
Ehkä se on oman itsemme syvemmän tajuamisen lisäksi koko yhteisen historiamme ymmärtämistä. Henkisen kasvun tulisi olla omilla aivoilla ajattelemista, ei jonkin valmiin teesin uskomista.
Seksuaalisuus on osin biologista perimää, sekä myös sisäisen nautinnon kokemista.
Koska henkisen kasvun historia on paljon miesten luomaa, voimmekin kysyä sitä, kuinka seksuaalisesti vapautuneita he olivat?
Todellisuus on se että sekä esiäitimme että esi-isämme olivat uskontojen mahtimiesten luomien kuvitteellisten vankiloitten uhreja.
Meille nykyihmisille on hyvä ymmärtää perimämme, jotta voisimme kasvaa henkisyydessämme.
Kaikista nykyajan uskonto-filosofioista Zen on ehkä ihmisystävällisin. Siinä yritetään päästä nykyhetkeen ajatusten selkeyttämisen myötä, eikä kuolleitten “pyhimysten” palvomiseen.
Seksistä on tehty henkisyyden vihollinen, muttei se ole sitä todellisuudessa.
Seksuaalisuus on se energia, joka yhdistää meidän biologisen minämme Universaaliin tietoisuuteen.
Kun makaamme kuolinvuoteellamme, toivottavasti viimeinen ajatuksemme ei ole seksuaalinen, vaan olemme tarpeeksi sitä kokeneena sen jo transformoineet. Olemme myös transformoineet sokean uskon, sen muuttuessa tietoon siitä, ettemme tiedä kaikkeuden todellista olemusta. Olemme oppineet luopumisen jalon taidon. Voimme astua ulos ruumiistamme vapautuneina kaikesta maallisesta, kiitollisina kokemastamme, saapuessamme galaktisuuden valoon.
-Kuvat ja teksti Anup Henrikki
Olen mielenkiinnolla lukenut kirjoituksia ja taas tuli aihe jossa olen henkisyyden tiellä lisäyksiä päiväkirjaani minulla on tapanani koota tunteitani ja ajatuksia kirjoittamalla lämmin kiitos arttikkeleistasi ne auttavat paljon minua ja myös monia muitakin, jotka hakevat vastauksia.
LikeLiked by 1 person
Synnistä te ole siinneet. Näin kirkko ja sen palvelijat saarnasivat meille. Uskoo ken haluaa. Tämä tälläinen on meidän aivopesua. Jumala ja jumaluus ei ole mies eika nainen, vaan aivan jotakin muuta. Jumaluus elää meissä ja olemme jumalan tyttöjä ja poikia. Tasapainoisen ihmisen elämään kuuluu myös seksuaalisuus, jos hän niin haluaa. Selibaattiset ajanjaksot kuuluvat henkisen tien kulkijoiden polun eri vaiheisiin. Hyvässä parisuhteessa elävät ymmärtävät tämänkin asian. Fanaattisuus vie myös henkisen tien kulkijan harhapoluille. Mitä hyvää on ääriliikkeet saaneet aikaiseksi..kapitalismi,kommunismi,ateismi. Ääriliikkeet eivät koskaan ole saaneet mitään hyvää aikaiseksi. Tasapainnoinen ja kypsä eteenpäin meno henkipolulla antaa parhaan tuloksen. Kiirehtimällä liikaa lapsi menee pesuveden mukana.
LikeLiked by 1 person
Tässä oli hyvä avaus aiheeseen. Tosin uskonnot ulottuvat kauemmaksi ajassa kuin nämä teistiset uskonnot. On ollut myös hyvin pitkä naisjumaluuden aika, jolloin palvottiin hedelmällisyyttä. Eikä siitä ole edes niin kauan aikaa. Jopa mummoni on ollut tämäntyyppisessä (tosin kristillisessä) toiminnassa nuorena. Usko tai älä. Kirkon “synti” on ollut polariteettien oppi, jossa ruumis on nähty alempiarvoisena kuin henki. Tämä on yksiseliteisesti väärä näkemys. Se on täysin psykologian ja tieteenkin vastaista. Ja on johtanut konflikteihin ja sotiin ulkoisessa maailmassa. Keho on aivan yhtä tärkeä hyvän fyysisen elämän kannalta. Tässä ei pitäisi olla mitään epäselvää.
LikeLiked by 1 person
Testi
LikeLike
Oletko lukenut tai kuullut Barry Longia? Hänellä on näin naisena ollut avaavaa luettavaa seksuaalisuudesta nykyään jonka soisin kaikkien miesten lukevan. Niin ja naisten kans. Pieni opus “Tie Rakkauteen, johdatus jumalaiseen rakasteluun” esim.
LikeLiked by 1 person