Mielen itsekeskeisyydestä sydämen ykseyteen

Makaan vuoteellani ja katselen juuri kirjoittamaani otsikkoa. Tunti aikaisemmin olin päättänyt aloittaa kirjoittamaan artikkelia, aiheena rakkaus. Makuuhuoneen ikkunasta paistaa Tammikuun ensimmäisen viikon ensimmäinen auringonsäde, vuodenvaihteen pimeys on hiljalleen haihtumassa. Aikani siinä aihetta puituani ja kaikenlaisia ajatuksellisia superlatiiveja myöhemmin, tajusin sen, että tällä kertaa rakkaudesta kirjoittamista ei voi lähestyä suoraan, vaan sen sijaan kertomalla siihen kasvamisesta. Emmehän ole koskaan valmiita rakkauden tiedostamisessa, vaan jokaisena päivänä voimme oppia uutta. Kirjoitan tässä myös kaikesta omakohtaisesta kokemisestani. Suurin este rakkaudelle ei käsitykseni mukaan ole ulkonäkömme, vaan korviemme välissä oleva minä-tietoisuus. Rakkaudesta puhuessamme ja sitä tuntiessamme, tiedostamme ja koskemme rintakehäämme, sydämen aluetta. Tämä prosessi on kuitenkin alunperin ajatuksistamme alkanut impulssi, joka välittyy hermostomme kautta verta pumppaavaan sydänlihakseen ja tuntemisen ketjureaktio on vauhdissa. Jotta pystyisimme ymmärtämään ja transformoimaan rakkauden huuman ja myös sen tuskan, meidän tulee ymmärtää sen synty. Ei ainoastaan kliinisesti, vaan universaalina kokonaisuutena.

Rakkaus on sekä tuskaista että jumalallista nautintoa, näitten vastakkaisuuksien usein yhdistyneenä toisiinsa. Rakkaus paljastaa syvimmät kaipuumme ja se vie meidät yksinäisyyden laaksoihin. Löydät allaolevassa tekstissäni myös vapaamuotoista runoutta ilmaisuna rakkauden universaalisuudesta.

Tulit uneeni katse poispäin kääntyneenä ja aamun valjetessa hävisit. Miksi et halannut minua silmieni ollessa suljettuina? Ehkä olisin herännyt yön pimeyteen ja sinun lämpöösi. Nyt istun aamukahvilla ja en muista silmiesi väriä, en kosketuksesi lämpöä. Aavistus onnesta lämmittää sydäntäni. Onko heräämisen tuska vain omani?

Aikuistumiseni tapahtui -80 luvulla viime vuosisadalla ja vaikkei silloin ollutkaan internettiä tai taskupuhelimia, elämä oli hyvin intensiivistä. Tapaamiset piti sopia etukäteen ja puhelinvastaaja oli tietysti ‘pre kotoa paljon poissa oleville. Ehkä syynä menneisyydestä kirjoittamiseeni on se, että täten yhdessä voisimme ymmärtää nykyisyyttämme paremmin. Olemmehan oman historiamme tuotosta, jokainen uniikilla miksauksellamme. ”Henkisyys” oli tuolloin lapsenkengissä. Joogakoulut ym. olivat vasta tulossa Suomalaiseen katukuvaan, vaikka iltalehtien lööpeissä heiluivatkin senaikaiset tunnetut suomalaiset mikä missäkin kännin retkutuksessa.

Helsingin yöelämää paljon kolunneena näin ihmisen itsekeskeisyyden ytimeen. Juhli ja ryyppää jotta unohtaisit oman itsesi. Tämä on varmaankin osa useammankin meistä aikuistumisen prosessia, jotain täytyy kadottaa, jotta löytäisimme sen jälleen. Ehkä tapasimme sattumalta yön riennoissamme jo silloin, tai ehkä vaelsimme samoja katuja vain eri aikoina? Muutos elämässä voi piillä seuraavan kulman takana.

Yhtenä päivänä tajusin, etten voinut jatkaa samojen katujen tallaamista ilman, että tylsistyisin.

Muutin pysyvästi Alankomaihin.

Itsekeskeisyyden tiedostaminen on askel ykseyteen.

Vaikka olin tavannut elämäni rakkauden, sisälläni myllersi. Yksinäisinä hetkinäni istuin itseni kanssa minulle vielä vieraassa maassa, pystymättä ilmaisemaan syvintä tuntemaani, edes itselleni. Olin jättänyt kaiken taakseni, mutta ”kuherruskuukauden” jälkeen kohtasin samat mietteet uudelleen. Varsinkin toisena muuttoni vuonna koin voimakkaasti tämän kaksijakoisuuden: Sydän täynnä rakkautta ja kiihkoa, seuraavan hetken ollessa kuin manalan markkinoilla, menneisyyden haamujen ratsastaessa sieluni verille. Tunsin hetkittäin syvää yksinäisyyttä. Vajotessani siihen ja pohjalla ollessani asiat alkoivat selkenemään, ulospääsy oli myös omissa käsissäni.

En voinut olla tuppisuuna toisten määrätessä kommunikaation tahdin, vaan aloin puhua väliin omaa vaillinaista hollantiani. Vuosien saatossa Suomi jäi taakseni ja opin myös Hollannin tavoille. Opin olemaan avoin aikaisemmin minulle vaikeissa tilanteissa, kuten erilaisissa juhlissa. Toisen maan kielen oppiminen auttoi minua myös ymmärtämään ihmisyyden monimuotoisuuden ja äidinkielen, myös turvallisen, puhumisen aiheuttaman itsekeskeisyyden. Jokaisessa maassa maan omat kansalaiset tekevät samaa, tiedostamatta tai tietoisesti.

Kuinka monta kertaa olinkaan istunut ystävien kesken, heidän vaihtaessaan keskustelua nopeammaksi, itse kykenemättä pysymään temmossa mukana. Tiedostamalla kuitenkin omat heikkouteni, pystyin nauramaan niille ja kääntämään keskustelun suuntaa, ollen yhtäkkiä tilanteen keskipiste. Tästä seuraa tietysti myös odotuksia, jotka aiheuttavat painetta sekä egolle että sydämelle. Toisaalta, olethan seurustelemassa ystäviesi, etkä vihollisten kanssa? Huomasin että hyvien ystävien kanssa voi olla sekä rakastava että vihainen. Peilaamme jatkuvasti itseämme toisiin ja vertaillessamme luomme väärän imagon, itsestämme ja toisista. Tietysti on aluksi pelottavaa koettaa olla erilailla kuin aikaisemmin, mutta miksi ei? Toistemme kautta luomme itseämme. Kun päätämme että meillä on syvällistä ja tärkeää kerrottavaa, emme höpöttele sattumanvaraisia tai itseämme surkuttelevia tarinoita, vaan puhumme koko olemisemme kautta sisäistä viisauttamme.

Rakastele kanssani kunnes veremme kiehuu, koska vain silloin tiedät intohimoni määrän. Rakasta minua viimeiseen hengenvetooni, koska vain silloin olet vapaa jatkamaan omaa elämääsi.

Vaimoni kuolema toi uuden käänteen elämääni ja henkisyyden kokemiseeni.

Vuosia jatkuneen sairauden luoma todellisuus tuo aivan uuden ulottuvuuden elämän tiedostamiseen. Tietäessämme että hänen elämänsä ei kestä kauaa, kaikki muuttui, meissä molemmissa. Jonkinlainen huolehtiva itsekeskeisyys kasvoi minussa ja hänessä alkoi matka elämästä ulos. Tälläisessä tilanteessa on kyllä paljon vastakohtia, kuten että minun tuli jatkaa nuoren lapsen hoitamista ja hänen oli luovuttava sekä elämästään että lapsestaan. Voin vain kuvitella sitä raastavaa tunnetta, jonka hän tunsi. Mutta muuta tietä ei ollut, järjestimme ennen sairauden viime vaihetta, että pystyin yhteisten ystäviemme ja sairaalan tuen kanssa hoitamaan ja olemaan hänen lähellään viimeiseen hengenvetoon asti.

Oma tieni noina vaikeina kuukausina oli huolehtiminen, että hän sai olla viime viikot kotonamme, omaisten ja ystävien tullessa katsomaan ja hyvästelemään, sekä myös kuolla oman toiveensa mukaisesti. Olla kotona, hautajaisiin asti. Mutta päivässä on monta tuntia ja kuoleman läheisyys hidastaa aikaa. Kuoleman tapahtuessa aika pysähtyy ja kuolleen läheisyydessä voit kokea rauhaa, kiire häviää. Rakkaus yhdistää elämän spektrin vastakkaisilla rajoilla olevia yön läpi aamuun, sinä näet hänen sielunsa kuoleman harson lävitse ja hiljaisuudessasi voit toivottaa matkalaiselle vapautumista kaikesta huolesta. Hänen tulee jatkaa kohti valoa. Jättää maallinen minä taakseen.

Mieli haluaa mässätä, vaikka sydämelle riittäisi vähempikin. Itsekeskeisyyttä tarvitaan, ilman sitä emme voi tuntea kaipuuta sydämen ja mielen liittoon. Vastoinkäymiset ovat lopultakin siunausta, mutta ainoastaan silloin, kun emme katkeroidu pysyvästi.

Elämä antoi minulle paljon ja se otti. Se antaa ja ottaa edelleen. Vaimoni kuoleman jälkeisinä kuukausina tunsin myös katkeruutta, miksi juuri hänen oli kuoltava niin nuorena? Vaikka mieli koettaa löytää kysymyksiä ja niitten ollessa jopa oikeutettuja, ei elämässä ole kaikkeen järkevää vastausta. Noina aikoina Hollannin televisiossa näytettiin kolmiosainen dokumentti kuolevista ihmisistä, jonka viimeisessä jaksossa myös vaimoni oli, kuten myös minä ja lapsemme. Suruajan aikana tuntemattomat puhuttelivat minua kadulla, kylläkin hyvin huomioivasti, kertoen kuinka vaikuttava dokumentti oli. Haavoittuvaisuuteni ei ollut vain omaani, vaan myös yhteisön. Noina kevään aikoina itkuni oli herkässä ja joskus lähdinkin kesken kauppareissun kotiin. Kaikki kuitenkin muuttuu ja elämä kutsuu meitä jälleen kohtaamaan rakkautta. Kokea sisäinen ykseys hyväksyen sen ettei mennyttä saa takaisin vaikka kuinka itkisimme. Sisälläni oli syvä kiitollisuus edesmenneen puolisoni viisaudelle ja hänen luottamukselleen minua kohtaan.

Mitä ykseys tarkoittaa?

Sana ”ykseys” tarkoittaa seuraavia asioita:

-Tieteiden ykseys eli konsilienssi, joka on kahdesta eri lähteestä tulevan tieteellisen tuloksen yhdistymä.

-Kristillisen teologian mukainen käsite, jossa Jumala on yksi eikä kolminainen.

-Varsinkin idän filosofioissa ja niitten henkisessä ymmärryksessä valaistumisen ykseys saavutetaan meditaation myötä. Meditaatiotekniikoiden intensiivisen harjoittamisen tuloksena pystymme astumaan mielen luomien ajatusten itsekeskeisyyden toiselle puolen, jota käsitteellisesti kuvataan hiljaisuudeksi. Tämä käsite on seuraamusta sille, että ajatuksemme eivät ole hallitsevia, päinvastoin, niitten sijalle on tullut kaikenkattava tietoisuuden tila.

Katsomme elämää enimmäkseen omasta näkökulmastamme.

Vaikka tunnemmekin hetkittäin myötätuntoa toisten suruja ja koettelemuksia nähdessämme, palaamme hetken päästä takaisin omaan henkilökohtaiseen tapahtumaamme, oli se sitten iloa tai surua. Olemme vankeina omassa itsessämme, päivittäisten ulkopuolisten tapahtumien soljuessa vääjäämättömästi eteenpäin. Jollakin tavoin koetamme kontrolloida maailmaa, muttemme voi onnistua siinä. Voimme sulkea sen kokonaan pois ja eristäytyä omaan itseemme tai avautua uusille tuulille. Lopultakin päätös on meissä itsessämme. Ilman itsekeskeisyyttä voimme hävitä ja menettää identiteettimme. Siksi tätä itsemme tiedostamista onkin hyvä kehittää, poistaa haitalliset ja kierot itseämme tuhoavat osat ymmärtämällä niitten taustaa ja täten oppimalla tukemaan sisäistä viisauttamme. Sisäinen viisaus ei ole opittua, vaan saimme sen jo syntyessämme.

Vastasyntynyt on yhteydessä kaikkeen. Hänen silmiensä kautta voimme katsoa suoraan universumin keskustaan. Kaikkeus ei ole jossakin miljardien valovuosien päässä, vaan juuri tässä hetkessä.

Ykseys on mahdollista ainoastaan tässä hetkessä, joka sekin on joka hetki muuttuva tämä hetki.

Vaaditaan siis syvää tarkkaavaisuutta, jotta pystymme olemaan tässä tajunnan tilassa, johon myös liittyy kaikki jo aikaisemmin kokemamme. Tämä laaja menneisyydemme ensyklopedia on enimmäkseen varastoituneena alitajuntaamme, emmekä muista hetkittäin kuin satunnaisia tapahtumia. Se on kuitenkin identiteettimme perustaa. Ilman menneisyyttämme olisimme kuin ilmapallo, tyhjää täynnä. Itsekeskeisyys on tarpeellista, jotta voimme lopulta vapautua siitä ja kasvaa tietoisuuden virtaan. Joka päivä kirjoitamme uuden sivun elämämme raamattuun ja meistä itsestämme riippuu, jaammeko vastuun muille, vai otammeko sen itsellemme.

Tie ykseyteen kulkee kantapään kautta. Sydämen aitous on piilossa itsekeskeisyyden labyrinteissä. Ymmärrä olemalla selkeä ja anna muutoksen tapahtua. Kokemuksistamme voimme tehdä kauneimman helminauhan, jossa loistavat kaikki sateenkaaren värit. Ala punomaan sitä juuri nyt.

Teksti ja kuvat Anup Henrikki  (c) http://www.isness.fi